Ajankohtaista

06/05/2015 - 15:59

Eteva kuntayhtymälle on tänään myönnetty vuoden 2015 sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto

Eteva kuntayhtymä on merkittävä vammaispalvelujen tuottaja Etelä-Suomen alueella. Turvallisuuspalkinnon myöntämisen perusteena pidettiin suunnitelmallista, laaja-alaista ja ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä.

27/04/2015 - 17:52


Paloasemia ei rakenneta joka vuosi. Ja kun sellainen nousee, se palvelee kymmeniä vuosia. Ennen paloasema rakennettiin taajaman keskeisimpään paikkaan, nykyään trendi on toinen - paitsi Järvenpäässä. Monien hankalienkin vaiheiden jälkeen asema valmistui loistavaan paikkaan.

23/04/2015 - 11:10

Talven jälkeen on hyvä tarkistaa mökin turvallisuusasiat. Kiinnittämällä huomiota usein pieniin, mutta tärkeisiin asioihin, mökkeily sujuu turvallisemmin.
Mökin tarkastuslistan löydät täältä.

16/04/2015 - 15:40

Nouhätä! on 8.-luokkalaisille suunnattu valtakunnallinen pelastustaitokampanja, jossa opitaan arjen turvallisuustaitoja. Kouluissa pidettävien oppituntien lisäksi kampanjaan kuuluu kilpailu, johon oppilaat voivat halutessaan osallistua.

14/04/2015 - 10:33

Vuonna 2015 asuinrakennusten palotarkastuksia suoritetaan seuraavilla alueilla:

19/03/2015 - 07:24

Vuoden 2015 Turvallinen Suomi -tunnustus on myönnetty Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Pekka Vänskälle. Vänskä on pitkän työuransa aikana toiminut alan hyväksi monessa eri tehtävässä ja parantanut samalla pelastustoimen ammattilaisten asemaa.

10/03/2015 - 00:00
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen kotisivut ovat uudistuneet.
Sivustosta on pyritty tekemään aiempaa selkeämpi ja sivujen käytettävyyttä on myös pyritty parantamaan.
Tervetuloa tutustumaan!

 

Sivut