Pelastusviranomaiset havaitsivat puutteita myymälöiden palo- ja poistumisturvallisuudessa

Uudenmaan pelastuslaitokset tekivät 25.11.–5.12.2019 valvontakäyntejä myymälöihin. Valvonta tehtiin ensimmäistä kertaa tiiviisti pelastuslaitosten yhteistyössä, samalla aiheella sekä ajankohdalla. Valvonnan piirissä oli yhteensä 282 myymälää ympäri Uuttamaata. Pelastusviranomaisen osalta valvonnan tavoitteena oli kiinnittää huomiota etenkin palo- ja poistumisturvallisuuteen.

Pelastuslaitoksen palotarkastajat totesivat valvontakäynneillä, että poistumisturvallisuuden osalta on parannettavaa. Noin 60 prosentissa tarkastetuista kohteista havaittiin huomautettavaa.  

Pelastuslaitosten edustajat toivovat kaupan alan toimijoiden kiinnittävän huomiota erityisesti poistumisreittien esteettömyyteen myös joulun ja black fridayn kaltaisten myyntitapahtumien kiireistä huolimatta. Poistumisreittien tulee olla käytettävissä ja näkyvästi opastettuna aina myymälöiden ollessa avoinna. Yleisin havaittu puute oli poistumisreiteillä säilytettävät tavarat. Lisäksi pelastuslaitokset antoivat valvontakäynneillä huomautuksia muun muassa liittyen alkusammutuskaluston kuntoon ja käytettävyyteen.

Valvontakäynnit ajoitettiin tarkoituksella loppuvuoteen, jolloin vilinää ja vilskettä riittää myymälöissä normaalia enemmän. Valvonnan kautta pelastuslaitokset puuttuvat turvallisuuspuutteisiin, ehkäisevät onnettomuuksia ennalta ja kannustavat yrityksiä ottamaan turvallisuusasiat vakavasti. Turvallisuus on yhteinen asia, johon niin yritykset kuin yksityishenkilöt, voivat omilla teoillaan merkittävästi vaikuttaa.

Teemavalvonnoissa tarkastettiin yhteensä 282 myymälää.

Yhteistyössä Helsingin, Itä-, Keski- ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset